Minä, konemusiikki ja elämä

Kerron vähän omista kokemuksistani konemusiikin saralla. Käytän sanaa konemusiikki yleisesti ottaen, koska en pidä genrettämisestä, konemusiikki merkitsee itselleni suurinpiirtein kaikkea tässä maailmassa, pidän hyvin paljon elektronisesta musiikista, siitä miten se saa ihmiset usein hyvälle tuulelle ja tanssimaan. Olotilat kun kuuntelet jotain psykedeelistä trancea, pään heiluttaminen rumpu basson tahtiin ja klubilla tanssiminen housen mukana, ne on asioita mitä mikään muu musiikki tyyli ei minussa herätä.

Pidän hyvin paljon musiikista kyllä yleisesti ottaen, rock, rap, orkesteri ja ihan pop musiikkikin iskee kyllä todella hyvin, mutta silti, konemusiikki tekee jotain oikein minulle, se on vähän kuin se tyttö, johon olet aina ihastunut vaikka olisi muitakin jotka iskee, siinä on vain sitä jotain mikä vie sut mennessään jokakerta.

 "Harder, better, faster, stronger"

Mun ensimmäinen kosketus elektroniseen musiikkiin, oli joskus kymmenen vuotiaana, kun näin Daft Punkin around the wold musiikkivideon televisiossa, oli järisyttävää miten se kappale iski silloin pieneen mieleen, aina vieläkin kun kuulen kappaleen, niin itselle tulee se sama fiilis kuin silloin. Daft Punk on muutenkin house ja koko elektronisen musiikin pioneereja, ja on hienoa että juuri näiden kavereiden kanssa olen saanut sen ensimmäisen rakkauden.

Siitä sitten lähti se etsiminen tähän genreen, se tottakai vähän jäi taka-alalle nuorempana, koska kymmenen vuotiaan on vaikea etsiä musiikkia, ymmärtkää nuoremmat, silloin ei ollu internettiä, ja kun asut Nummelassa, niin ainoa musiikki mitä kuulet on se mitä vanhempasi jyskyttää himassa.

Ei niin pahaa ettei hyvääkään tuossakaan, äitinihän omisti Sashin albumin "its my life", ja sitä paukutin niin lukemattomia kertoja kotonani, että vähemmän musiikista pitävällä olisi tullut ajatuksia mieleen. Tuolla albumilla on semmoisia helmiä kuin esim. "Ecuador" ja "Encore Une Fois". Olikin hauskaa vanhemmalla iällä kun ihmiset rupesi paukuttamaan aivan törkeästi ecuador kappaletta, ja itse olin sitä kuunnellut jo vaahtosammuttimen kokoisena urpona. Tuo albumi on myös itselle tunnetasolla todella tärkeä, se osoitti minulle kunnolla mitä kaikella merkityksellään tanssi musiikki on. Kauniita soundeja, jytisevä basso, naislaulaja ja aivan törkeän paljon syntikkaa, tykkään.

Siitä sitten vanhemmalla iällä tuli löydettyä Chemical Brothers, Prodigy, Fatboy Slim jne. Silloin se lähti aivan käsistä, en saanut enään oikeen mitään irti "normaalista" musiikista. Se miten puhtaita soundeja nämä artistit tuotti, se fiilis mikä tuli aina kun kuuntelit ja äänenlaatu näissä oli myös semmoinen mikä iski todella kovaa.

Pidän siitä että konemusiikissa ei ole rajoja luovuudella ja soundeilla, ei ole mitenkään tarkoitus olla kriittinen ns. normaaleja soittimia kohtaan, mutta mielestäni esim. psy/goa trancen äänimaailma on niin järisyttävän laaja, että mikään ei koneellinen tuotos sitä voi tuottaa. Hyvillä tuottajilla on aina oma soundinsa musiikissa, daft punkin basso linjat, fatboy slimin blues ja hip-hip soundit ja esim. prodigyn tietynlainen agressiivisuus. Hyvät tuottajat aina erottaa näistä ns. toisen sukupolven artisteista.

Tottakai nykyäänkin on hyviä tuottajia en todellakaan tarkoita sitä, on artisteja jotka on tuonut ihan lähivuosinakin jotain uutta. Pidän hyvin paljon Swedish house mafian tuotannosta, Avicii on tuonut omat mausteensa soppaan ja ei saa unohtaa Noisiaa, tuota neurofunkin jättiläistä.

En silti pidä siitä mihin nykyinen konemusiikki on menossa, esimerkiksi David guetta. Play hard, Sweat, The world is mine, nää on kaikki samplattu todella törkeästikkin jopa vanhoista kappaleista, mä ymmärrän samplaamisen kyllä, mutta siis näitä on niin paljon kyseisellä herralla, ja tää on monien mielestä maailman paras tuottaja nykyään? Miksi mä kysyn?

Konemusiikki on noussut aivan törkeästi massamaailmaan vuosien varrella ja uskaltaisin väittää että nykyään on jopa kuunnelluin musiikkityyli koko maailmassa. Mutta kun tuottajia tulee tuhat lisää, niin tottakai ruskealta ei voi vaan välttyä, kymmenen vuotta sitten vaati käsittämättömiä taitoja tehdä oikeasti hyvää elektronista jyystöä, mr.oizo teki debyytti albuminsa täysin analogisilla laiteilla, miettikää sitä hetki.

Nykylaitteilla on hyvin paljon helpompi tehdä musiikkia, mutta on silti tuottajia jotka tekee hyvää, löytää orginaaleja soundeja.

Jokatapauksessa, konemusiikki elää ja voi hyvin nykyään, ja mä pidän asiasta paljon. Mä rakastan vieläkin sitä että olen keikoilla, klubilla taikka himassa kuuntelemassa hyvää jumputusta, sitä ei vie yksikään huono artisti pois minulta, eikä yksikään kiljuva teini joka huutaa Guetan nimeä. Maailmassa tuotetaan vieläkin niin käsittämättömän hyvää musiikkia, ja vanhat klassikot ei katoa koskaan sydämmestä eikä muualtakaan.

Olen ylpeä konemusiikki addikti aina ja ikuisesti.