tiistai 20. elokuuta 2013

Tiukka analysointi #1 Cheek - Timantit on ikuisia

Mä rakastan hyvin paljon musiikin analysoimista, niin lyriikoiltaan kuin muustakin.
Tykkään kritisoida lyriikoita ja niiden ristiriitoja kappaleen kokonaisuuden kannalta.
Moni on sitä mieltä että musiikkia ei pidä analysoida liikaa, varsinkin jos se on tarkoitettu vain esim. juhlimiseen, mutta ei siinä ole järjen häivää ajatella noin, musiikki on musiikkia genrestä riippumatta.

Ajattelin aloittaa tämmöisen joka viikkoisen analysoimisen aina yhdestä tietystä kappaleesta, koska tykkään paljon kirjoittamisesta ja musiikki on minulle parin muun asian kanssa suurin intohimo mun elämässäni, ja tykkään jakaa mielipiteitäni muille ihmisille ja herättää keskustelua.

Kuunnelkaa kappale ennen kuin luette, jos ette ole kuullut.

Aiheeseen siis.

Aloitetaan semmoisen artistin kappaleella tämä kuin cheek. Hänen uusin sinkkunsa nimeltään "Timantit ovat ikuisia" julkaistiin joku aika sitten, ja olen huomannut että se on jopa herättäny hysteriaan liittyviä ajatuksia ihmisissä, moni on sitä mieltä että paras kappale ikinä ja jokatoinen kaveri sitä sosiaalisiin medioihin linkittääkin.
En sano että se on surullista, koska musiikki makuja on monia. Itse kuuntelen musiikkia täysin laidasta laitaan, hyvä musiikki on hyvää genrestä riippumatta, voinkin hyvällä omatunnolla pitää itseäni musiikki fanina.

Kappaleen ensi-ilta järjestettiin tennispalatsissa helsingissä ja ensimmäiset 700 ihmistä pääsi sitä todistelemaan, kymmenien metrien jonot oli jo tunteja ennen ensi-iltaa. Onko tää kappale oikeasti näin hyvä? Koska viimeksi mikään kappale on saanut näin suuria mittakaavoja että Suomen suurin elokuvateatteri esittää sen?

Lähetään purkamaan kappaletta.

Kappalehan alkaa rauhallisesti ja siinä ehkä haetaan semmoista tiettyä herkkyyttä tähän, ja sitten alkaakin tää suomi-räpin syntikka kirous jälleen. En ymmärrä miksi näitä ysäri sampleja pitää tunkea näihin biitteihin. Kappale muutenkin rakentuu aivan totaalisen samalla tavalla kuin kaikki aikasemmat kappaleet hänellä.

1. Hidas alku haetaan fiilistä

2. Syntikat räjähtää kasvoille ja agressiivisempi tahti

3. Kertosäe alkaa ilman mitään suurempaa musiikkia, ja sit taas ne helvetin woo-ou-ou huudot, ja sit taas pamahtaa ne ysäri syntikat naamalle.

Olen aika varma että, nämä kaikki biisit rakentuu täysin samalle pohjalle, ja siis tämä on nähtävissä muillakin. Tosi tylsä rakenne, missä ei ole haettu mitään uutta, samaa säälittävää fiiliksen hakua koko biisi, ja se helvetin autotune, miksi sitä pitää käyttää. Muutenkaan ymmärrä miksi pitää laulaa itse kertosäkeensä, koska herra Tiihonen ei selvästikkään osaa laulaa, se ei vaan kuulosta hyvältä, riimittelyssä kaverilla on itseasiassa mielestäni yllättävän miellyttävä ääni ollut aina.

Mutta, jokatapauksessa kappaleesta huokuu heti fiilis että tehään samaa kun aikasemmin. Mun mielestä toi on ihmisten aliarvioimista, että ajatellaan että tehään sama rakenne ja fiilis, niin kyl ne tykkää, toi on ihmisten pitämistä itsestäänselvyytenä.

Seuraavaksi puretaan lyriikoita tässä kappaleessa, menen kohta kerrallaan ja katotaan mihin päätökseen päästään.


"Jea, anna mun olla se mies mikskä mä halusin tulla / anna mun antaa se mitä sä halusit multa. Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin / mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii. Anna mun säilyttää se voima mun sisällä / se sama voima, kun isällä. Erikoiset elämät luo erikoisii ihmisiä / oon yksi heistä / anna jalat maassa silti pitää. Nuori, tyylikäs ja varakas / ne sanoo et mä räppään vaan naisist, autoist ja rahasta. Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond / sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on."

Okei. Eli siis tässä haetaan aivan selvästi sitä tiettyä herkkyyttä ja myötätuntoa artistia kohtaan (Huomaa kuinka ovelasti perhe asiat otetaan mukaan). Ristiriitaista on myös se että kaverin pitää hakea lääkettä paineisiin, kun hetken päästä selittää että on nuori, tyylikäs ja varakas. Mitä paineita se tuottaa? Ei tiedä mihin kuluttaa rahaa?
Sama kun sanoo että anna mun olla se mies mitä haluan olla ja halusin tulla, ja sit se selittää et on vaikeeta. Logiikka on kova.

"Tää, ei tuu poistuu täältä koskaan. Woo-oo-oo-oo Timantit on ikuisiaaa-a-aa. Ja mä lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa koska, Woo-oo-oo-oo Timantit on ikuisiaaa-a-aa. woo-oo-oo-oo woo-oo-oo-oooo-o-oo Timantit on ikuisiaaa-a-aa."

Huokaus. Hieno juttu että vertaat itseäsi timanttiin. Oletko sä timantti? Itse pidän semmoisia kavereita kuin esim. Morrison, Hendrix, Presley, Eazy-e, Tupac jne timantteina. Artisti joka voi verrata itseään timanttiin, niin vaatii vähän enemmän kuin mitä nyt on. Ei pahalla, mutta en jaksa uskoa että 40vuoden päästä joku on et, hei muistatko kuinka cheek muokkasi ja vavisutti musiikkimailmaa sen lahjakuudella ja taidoillaan. Aito ehkä voi olla, mutta sä et rokkaa. Menee samaan kastiin kuin toi timantti vertaus, helvetin harva artisti/bändi voi sanoa et mä rokkaan tosi paljon. Sä et sitä tee. Mut, joo tylsä ja perus wooo kertosäe, mikä ilmenee joka kappaleessa tällä kaverilla, perus saadaan känniset tanssimaan. Tääkin kappale perustuu vain tälle kertosäkeelle, ei ihmiset muista tästä kappaleesta muuta.

"Perin pelimiehen perinnön, kiitos faijalle siitä, anna mulle Kuuraketti, tää maailma ei riitä. Jo junnuna kun oltiin Lahdessa kännää, joka ilta riivas Octopussy, kaheksan ämmää. Herrasmies henkeen otan tästä kaiken irti, teen syntii mut toivon että löydän joskus naisen silti."

Sä haluat löytää itselles naisen, ja samaan aikaan selität et oot pyöritelly jokakerta kahdeksaa naista? Onkohan herralle tullu koskaan mieleen että johtuisko tosta. Tää on taas vaan tätä väkinäistä myötätunnon hakemista. Olen urpo joka dokaa kokoajan ja pyörittää naisia, mutta hei oon silti herrasmies. Olet kaukana siitä herra.

Koko tää kappale on täynnä tommosia ristiriitoja, mun mielestä jos pitää itseään hyvänä räppärinä, niin silloin pitää myös osaa sanoittaa. Tää on ihan pohjanoteeraus kaikinpuolin koko kappale.
Se on tylsä, lyhyt ja todella huonosti kirjoitettu kappale, toi riimittely on hyvin surullista tässä kappaleessa.

Esimerkki

a) "Kännää" ja se jatkuu sanaan "ämmää". Syön pahvia ja juon kahvia, näätkö saman logiikan? Tässä kappaleessa on muutenkin niin paljon näitä samoja ilman mielikuvitusta tehtyjä riimejä. "Siitä" ja loppuu sanaan "riitä".  Yritä edes.

b)  Koko biisi perustuu kolmen tahdille.

Loppuun vielä että varmasti vuoden 2013 top10 huonoin kappale toistaiseksi. Huonosti tuotettu, kirjoitettu ja esitetty kappale. Tuntuu että kaveri ei edes yritä mitään tässä, kuhan nyt potkastaan tää läpi. On surullista että näinkin huono kappale saa näin ison mittakaavan, vaikka nykyäänkin tuotetaan oikeasti hyvää musiikkia, ihan samassa genressäkin. Jotain tää kaveri tekee silti oikein, se on saanut tehtyä itsestään tuotteen mikä myy, ihan sama mitä se tuottaa ulos niin yleisö tykkää. Olet poikabändistä kadonnut artisti joka räppää, onneksi olkoon.

Ja nää viittaukset bondeihin koko kappaleen ajan. Älä tee niin, älä vaan tee.

Ei mitään, kiitos jos jaksoit lukea, on mukavaa purkaa yksikin kappale näinkin pitkälti. On mukava moneen vuoteen kirjoittaa jotain "blogin" tapaista.

Kiitos ja kumarrus.

2 kommenttia:

  1. Heh, todellakaan Cheek ei osaa laulaa. En jaksa lopettaa sen ihmettelyä, miten tämä kauhea raakkuminen voi olla niin suosittua. Tämän kirjoituksen löysinkin kun aloin etsimään, että eikö kenenkään korvaan käy "timantit on ikushiaaardghhhääkäjinääepävireessääähh". Ja kävihän se näemmä. Toivo ei ole menetetty.

    (Pahoittelut wanhaan kirjoitukseen vastaamisesta ��)

    VastaaPoista
  2. Huomasitko että tosi moni asia kappaleessa viittaa james bondin timantit ovta ikuisa leffaan?

    VastaaPoista